Julkaisut

Tapahtumaviikonloppu tarjoaa musiikkia ja kädentaitoja – tulethan sinäkin!

Julkaistu 19.4.2024 Muokattu 20.4.2024

Kolme konserttia ja kansalaisopiston kevätnäyttely houkuttelevat musiikista sekä kädentaidoista kiinnostuneita viikonlopun tapahtumiin!

Tänä viikonloppuna Kalajoella on tarjolla mielenkiintoisia tapahtumia aina konserteista näyttelyihin, kertoo kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Anita Ohtamaa.

– Virta-salissa perjantaina ja lauantaina 19.–20.4. kuultavat Elvis-konsertit vievät kuulijan Las Vegasin tunnelmiin. Konsertin bändi koostuu kalajokisista soittajista ja solistina toimii Suomen johtava Elvis-tulkki Aron.

Perjantain konsertti kuullaan klo 19.00 ja lauantain konsertti tuntia aiemmin eli klo 18.00 alkaen. Sunnuntaina 21.4. klo 15.00 Virta-salin estradille astuu puolestaan Viihdeorkesteri Selvät Sävelet.

– Juhlakonsertissa kuullaan iskelmämusiikkia alueen muusikoiden esittämänä. Ohjelmistoon kuuluu useita tuttuja ja ajattomia iskelmiä 1930-luvulta aina 2000-luvulle saakka.

Kansalaisopiston kauden päättävä näyttely houkuttelee kävijöitä Marttilantien (Marttilantie 6) päiväkodin saliin sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina näyttelyä tahdittaa myös harmonikkapiiri.

– Näyttely kokoaa kansalaisopiston kädentaitopiirien talven aikana valmistuneita töitä kaikkien ihasteltavaksi. Näyttelyn repertuaari on varsin laaja ja töitä on esillä aina entisöidyistä huonekaluista posliinimaalaukseen. Useampi piiri jatkaa toimintaansa taas syksyllä, joten näyttelystä voi löytyä myös inspiraatio uuden harrastuksen aloittamiseksi, Ohtamaa vinkkaa.

Lauantaina näyttely on avoinna klo 12–15 ja sunnuntaina klo 11–15. Lisätietoa näyttelystä löydät tapahtumakalenterista tästä linkistä. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Konserttien tarkemmat kuvaukset löytyvät alta ja liput voi ostaa ennakkoon Lippupalvelusta. Elvis-konsertin liput löydät tästä linkistä ja Sävelten juhlaa -viihdekonsertin liput voit hankkia puolestaan tästä linkistä.


Elvis-konsertit perjantaina ja lauantaina
Vuonna 2023 aloitettu konserttisarja Virta-salin teemakonsertit keräsi suursuosion ensimmäisellä kierroksellaan, ja nyt on toisen osan vuoro. Aihepiiri ei ole sieltä vaatimattomimmasta päästä, vaan käsittelyssä on tällä kertaa itse rockin kiistattoman kuninkaan Elviksen tuotanto. Elviksen suurehkoja saappaita tulee täyttämään kansainvälistäkin tunnusta saanut Suomen johtava Elvis-tulkki Aron. Taustatukea antaa 10-henkinen TCB Orchestra.

Tervetuloa kokemaan suuren mittaluokan Elvis-show Las Vegasin hengessä!


Sävelten juhlaa -konsertti sunnuntaina
Sävelten juhlaa -konsertti on 18-henkisen Viihdeorkesteri Selvien Sävelten juhlakonsertti. Alueellinen viihdeorkesteri perustettiin talvella 2019, ja näin on upea viiden vuoden ikä saavutettu. Yhteensä orkesteri on tänä aikana pitämissään neljässätoista konsertissa esittänyt noin 200 erilaista iskelmätyyppistä kappaletta, ja tästä repertuaarista on nyt valittu juhlavuoden konserttiohjelmisto. Konsertin solistikimara on todella iso, sillä tulkitsijoina ovat Pauliina Sormunen, Leila Poutiainen, Kati Saarilampi, Nina Vahosalmi, Leo Kinnunen, Pekka Roiko, Simo-Pekka Kivioja ja Janne Nietula. Orkesterissa on muusikoita monelta alueen paikkakunnalta, muun muassa Alavieskasta, Ylivieskasta, Haapavedeltä, Kalajoelta, Pyhäjoelta ja Kokkolasta.

Sävelten juhlaa -konsertissa kuullaan esimerkiksi Unto Jutilan alkuperäissovituksen mukaisena ”Hanuri ja hattu” -jatsihumppa, jonka haitariduona tulkitsevat Lotta Juurikka-Haapakoski ja Noora Repo ison orkesterin taustoittamana – tiedossa on siis jotain suorastaan ainutkertaista! Ohjelmistoon kuuluu lisäksi useita tuttuja ja ajattomia iskelmiä 1930-luvulta 2000-luvulle saakka. Konsertin kesto on noin 2,5 tuntia sisältäen väliajan.

Jaa sivu:
Kuuntele