Esityslistat, pöytäkirjat ja kuulutukset

Kalajoen kaupungin viralliset kuulutukset sekä kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien esityslistat ja pöytäkirjat.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan niiden valmistuttua.

Pöytäkirjojen tarkastuksen jälkeen toimielinten pöytäkirjat pidetään nähtävillä siten kuin toimielimet ovat siitä päättäneet. Kuntalaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Päätösasiakirjoissa on mainittu tekstin osia tai liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Sähköisen viestinnän tietosuojalaki § 516/2004, Henkilötietolaki § 523/1999, Sosiaalihuollon asiakaslaki § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista § 348/2007, Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 luvun 24 § 20 kohta).

Päätösasiakirjat ovat nähtävillä Dynastyssa kahden vuoden ajan. Mikäli haluat nähtäväksesi vanhempia asiakirjoja, ole yhteydessä kirjaamoon.

Viranhaltijapäätökset pidetään nähtävillä kuntalain 140 § 2 mom. mukaisesti.

Kaupungin viranhaltijoiden tekemät viranhaltijapäätökset, joihin voidaan kuntalain mukaan hakea muutosta, julkaistaan verkossa. Viranhaltijat päättävät omaan toimialaansa kuuluvista asioista.

Salassa pidettävät liitteet

Päätöksissä voi olla liitteitä, joita ei julkaista verkkosivuilla. Liitteitä, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja tai tietoja, joiden julkistaminen voi vaarantaa yksityisen suojan tai elinkeinonharjoittajan liike-tai ammattisalaisuuden, ei ole julkaistu verkossa.

Kuuntele