Lukuvuoden aloitus on sujunut kouluilla mukavissa merkeissä. Tunnelma on ollut yhtä aikaa rauhallinen, jännittynyt ja iloinen. Koulujen pihat ovat täyttyneet taas lasten hälinästä, ja monelle lapselle tämä päivä on tarkoittanut koulu-uran ensimmäistä päivää.
Tänäkin vuonna saimme apua koulupolun turvaamiseen. Kiitos Autoliitolle, Cap-autokoululle, Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle ja poliisille, että olitte mukana ensimmäisessä koulupäivässä!
Kyselimme koulupolun turvaajilta, miltä aamun liikenne yleisesti vaikutti. Autoilijoiden nopeudet olivat pysyneet maltillisina ja huomio oli ollut hyvin liikenteessä. Yhdestä asiasta he haluavat kuitenkin muistuttaa: pyöräilijöiltä nähtiin äkkinäisiä käännöksiä, jotka aiheuttavat helposti vaaratilanteita.
Koulupolun turvaajat haluavat siis muistuttaa pyöräilijöitä huomioimaan muun liikenteen ja käyttämään esimerkiksi käsimerkkejä ilmaisemaan kääntymisen suuntaa.
Ensimmäinen koulupäivä on ohitse, ja viimeistään nyt arki lähtee koululaisten perheillä kunnolla käyntiin. Tästä päivästä alkaen lapsia näkyy taas matkalla kouluun. Tehdään yhdessä lapsille turvallinen koulumatka.
Koulujen väki toivottaa ihanaa lukuvuotta kaikille!