Julkaisut

Hiekkasärkkien ydinalueen rakentuminen vahvistaa ympärivuotista matkailua

Julkaistu 5.12.2023 Muokattu 7.12.2023

Kalajoen matkailukeskuksen kasvu on hyvässä vauhdissa. Majoituskapasiteetti, palvelut ja reitistöt ovat kehittyneet 
voimakkaasti. Esimerkiksi Kalajoen Marinan alueelle on jo toteutunut kymmenillä miljoonilla yksityisiä investointeja 
huoneistoihin ja vuonna 2026 avautuvan Kalajoen Marinan vierasvenesataman rakentamistyöt ovat käynnissä. 
Seuraavaksi on vuorossa Hiekkasärkkien ydinalueen uudistamisen jatkovaihe. Tavoitteena on kaavoittaa Hiekkasärkkien 
ydinalueelle 51 000 kem2 rakennusoikeutta mahdollistaen korkeatasoista loma-asumista meren äärellä, monipuolisia 
hyvinvoinnin ja kaupan palveluita ja mm. uuden Vesi- ja saunamaailman.

- Matkailukeskuksen kasvua kuvaa hyvin se, että vuodepaikat ovat kasvaneet reilussa 20 vuodessa 3500 vuodepaikasta 
yli 14000 vuodepaikkaan, matkailutulomme on jo lähes 50 M€ vuodessa ja matkailukeskuksessa on käynnissä yli 50 M€ 
investointiohjelma, joista suurin osa yksityistä. Arcon Timo Meurosen johdolla laadittu Hiekkasärkkien ydinalueen 
uudistus nostaa matkailukeskuksemme niin ilmeeltään, vetovoimaltaan kuin kapasiteetiltaan jälleen aivan uudelle 
tasolle. Kaavoitettava 51000 kem2 rakennusoikeus mahdollistaa yli 230 M€ kokonaisinvestoinnit. Käynnistämme vuonna 
2024 samanaikaisesti sekä kaavoituksen että kumppanineuvottelut mahdollistaen valmiuden ensimmäisiin toteutuksiin.
Tavoitteena on, että koko Hiekkasärkkien ydinalue on toteutunut uuden kaavan mukaisena 10-12 vuodessa, kertoo 
Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari 

-Hiekkasärkkien ydinalueen suunnitelman myötä syntyy runsaasti majoituskapasiteettia merinäköaloin sekä 
mahdollisuus toteuttaa tiivis kävelykeskusta, johon voidaan toteuttaa matkailukeskuksen identiteettiä ja 
ympärivuotisuutta vahvistava miljöö. Konsepti ohjaa luontevasti asiakasvirtoja palvelujen äärelle säällä kuin säällä. 
Lisäksi konseptissa on huomioitu moderni ja helppo pysäköinti, kuvailee arkkitehtuurijohtaja Timo Meuronen Arcosta.

- Kasvutavoitteemme edellyttää ympärivuotisuutta ja kansainvälistymistä. Vaikka kotimaan markkina on meille erittäin 
tärkeä, ja siinäkin on vielä kasvumahdollisuuksia, niin suurin kasvupotentiaali on kansainvälisiltä markkinoilta. Ilmaston 
muuttuminen lisää kiinnostusta pohjoisille matkailualueille: tarjoamme puhdasta ilmaa, selkeitä vuodenaikoja ja 
arktisen rannikkoluonnon vetovoimaa. Jäätyneen meren lumo on aivan ainutlaatuinen elämys. Jalkaudumme 
kansainvälisille matkailumarkkinoille uudella Visit Arctic Coast konseptillamme, kertoo kehitysyhtiö Kalajoen 
Hiekkasärkät Oy :n toimitusjohtaja Janne Anttila 


Lisätietoja:
Jukka Puoskari, Kalajoen kaupunginjohtaja
p. 044 469 1200
jukka.puoskari@kalajoki.fi

Janne Anttila, Kalajoen Hiekkasärkät Oy, toimitusjohtaja
p. 044 563 0001
janne.anttila@hiekkasarkat.fi

Timo Meuronen, Arco Architecture Company, arkkitehtuurijohtaja 
p. 050 564 6776
timo.meuronen@arco.fi

Jaa sivu:
Kuuntele