Kalajoki 500 -juhlavuoden viimeiset viikot tuovat valoa, iloa ja yhteisöllisyyttä joulunaikaan ja uuteen vuoteen. Valaistu taikametsä avataan Hiekkasärkkien Herrainpakoilla 19.12. ja uutta vuotta juhlitaan Hilmantorilla 31.12.
Tule mukaan seikkailemaan ja juhlimaan!
Kalajoki 500 -juhlavuoden viimeiset viikot tuovat valoa, iloa ja yhteisöllisyyttä joulunaikaan ja uuteen vuoteen. Valaistu taikametsä avataan Herrainpakoilla 19.12. ja voit tehdä oman metsäseikkailusi itsellesi sopivaan aikaa – yksin, ystävän tai perheesi kanssa.
Uuden vuoden aattona 31.12. klo 16-22 Hilmantorilla juhlitaan koko perheen voimin: herkutellaan munkilla ja makkaralla, nautitaan musiikista ja opetellaan paritansseja, toppatakkidiscoillaan sekä heittäydytään leikkimielisten olympialaisten vietäviksi. Mukana tapahtumassa tubettaja ZoneVD, taikuutta iltaan tuo Taikuri Artturi sekä Helmi Malisen vanne- ja tulishow. Ilta huipentuu veden ja valon tanssiin.
Tapahtumat ovat maksuttomia ja ne toteutetaan osana Kalajoen kaupungin osallistuvaa budjetointia. Munkkia ja makkaraa on tarjolla 500:lle ensimmäiselle klo 16-18. Uuden vuoden aaton ohjelman tarkempi aikataulu päivittyy tälle sivulle pikapuolin. Olet lämpimästi tervetullut!
Lisätietoja
Viihdemestarit Oy
Sami Kallvikbacka
sami.kallvikbacka@apemedia.fi
p. 050 531 2395
Herrainpakat puetaan tunnelmalliseen valoasuun 19.12.-4.1.
Tule ja koe Taikametsän Hehku!
Hilmantori on sisäänkäynti taikametsään, josta matkasi käy maagiseen maailmaan. Uutena vuotena reittiä valaisee lisäksi kynttiläpolku. Reitti nousee hotellin viertä Herrainpakkoja kohti. Pitkospuut johtavat metsään, jossa rantamännyt heräävät eloon värivalojen tanssissa ja maagisen rauhoittavassa äänimaailmassa. Esteetön kulku Herrainpakoille vieville pitkospuille tapahtuu pyörätien kautta. Paikka: Herrainpakat, Hiekkasärkät. Avoinna: 19.12.2025-4.1.2026
Uuden vuoden aattona 31.12. tekemistä koko perheelle!
Hilmantorin lavalla tapahtuu!
Uuden vuoden aattona Hilmantorilla juhlitaan koko perheen voimin: herkutellaan munkilla ja makkaralla, nautitaan musiikista ja opetellaan paritansseja sekä toppatakkidiscoillaan. Mukana tapahtumassa tubettaja ZoneVD, taikuutta iltaan tuo Taikuri Artturi sekä Helmi Malisen vanne- ja tulishow. Ilta huipentuu veden ja valon tanssiin. Tapahtuman juontavat Tirehtööri Tirvainen ja Radio Hiekan Tiina Nevanperä. Paikka: Hilmantori, Hiekkasärkät Aika: Keskiviikkona 31.12.2025, klo 16-22
Jäädytä oma lyhty yhteiseen taideteokseen!
Uuden vuoden aattona Kalajoen kaupunki haastaa kuntalaiset osallistumaan yhteiseen jäälyhtytaideteokseen. Tavoitteena on sytyttää 500 jäälyhtyä merkkivuosien mukaiseen numeromuodostelmaan Herrainpakkojen läheisyydessä olevalle ranta-alueelle. Tuo oma jäälyhtysi tai ulkotulesi, niin pääset mukaan toteuttamaan yhteistä, ikimuistoista teosta. Sytytä ne osaksi taideteosta klo 15 alkaen. Paikka: Herrainpakkojen viereinen hietikko, Hiekkasärkät. Aika: Keskiviikkona 31.12.2025 klo 15 alkaen
Vinkeät Viiden tähden olympialaiset!
Kaiken ikäisille sopivat leikkimieliset uuden vuoden olympialaiset ovat käynnissä Hilmantorin alueella uuden vuoden aattoillan ajan. Luvassa on viisi huisin hauskaa toimintapistettä, johon voit osallistua yksin, kaksin tai isommallakin porukalla. Puhelimen QR-koodilla pääset ilmoittautumaan sekä osallistumaan. Jokaisella pisteellä on ohjaaja. Parhaat suoritukset palkitaan! Paikka: Hilmantori, Hiekkasärkät Aika: Keskiviikkona 31.12.2025, klo 16-23
Ilmainen bussikuljetus Hilmantorille

Lähtö Himangalta Hilmantorille (entinen huoltoasema):
klo 15.30
Lähdöt keskustasta Hilmantorille (entinen Matkahuolto):
klo 16.00 / 16.30 / 17.00 / 17.30
Paluukuljetukset Hilmantorilta keskustaan:
19.30 / 20.00 / 20.30 / 21.00/ 22.00 (loppuhuipennuksen jälkeen)
Paluukuljetus Hilmantorilta Himangalle:
klo 22.30
Särkillä auto kiertää kylpylä-hotellin pihassa lenkin. Pysäkkinä toimii hotellin edusta.
Lisäpysäkit, joilta voi myös nousta kyytiin Hilmantorille mennessä:
Keskustasta: Kalajoki E (uusi 8-tien pysäkki)
ja Kalajoki kirkko E (ST1 vieressä), Himangan suunnalta:
Torvenkylä th P, Rahjassa pysäkki: Maitomäki P
Mitä muuta tekemistä Kalajoelta löytyy?
Visit Kalajoen sivuilta löydät tuhdin infopaketin aktiiviselle lomalaiselle! Tekemistä löytyy jokaisen makuun!
Lue lisää!
Kynttiläuinnille vai vesijumppaan?
Kylpylä SaniFani on avoinna myös joulunaikaan ja vuodenvaihteessa. Katso ohjelma, aukioloajat ja hinnasto.
Lue lisää!