Julkaisut

Vedenlaatu hyvää kaikilla Kalajoen uimarannoilla – liejupaakuista huolta Letolla

Julkaistu 23.7.2025 Muokattu 24.7.2025

Uimarantojen vedenlaatu on tuoreimpien tulosten perusteella hyvää kaikilla Kalajoen virallisilla uimarannoilla, myös eilen Letolta otettujen ylimääräisten näytteiden perusteella.

Leton rantaan ajautunut ruskea lieju ja sen alkuperä on aiheuttanut huolta, mutta se näyttäisi olevan kasviperäistä, kertoo ympäristötarkastaja Kristiina Valliovuo.

– Tuoksun ja rakenteen perusteella lieju ja paakut ovat pääasiassa kasviperäistä ainesta. Sisältö näyttäisi olevan tummunutta, heinämäistä kuitua. Alue, jossa liejua on rantautunut, on lähellä jokisuistoa. Leväpaakkuja löytyy joidenkin kymmenien metrien matkalta. 

Varsinaista ilmoitusta havainnosta ei kaupungille ole tullut, mutta somejulkaisun perusteella ympäristövalvonta on selvittänyt asiaa paikan päällä sekä maanantaina että tiistaina. Huolta on lisännyt jäteveden ohijuoksutukset, joita Ylivieskan kaupunki on ilmoituksensa mukaan suorittanut heinäkuun alussa kahtena päivänä. 

– Letolla ranta-alueen omistaja, Kalajoen Etelänkylän jakokunta, teetätti eilen näytteet. Lopulliset tulokset tulevat huomenna, mutta alustavien vastausten perusteella vedenlaatu noudattaa hyvän uimaveden kelpoisuutta, kertoo terveystarkastaja Pirjo Prokkola.

Prokkola kertoo, että kymmenen päivää kestänyt hellekausi on lisännyt pohjasta irtoavaa kasvillisuutta, joka muodostaa lauttoja. Kasvillisuutta voi ajautua rantaan missä tahansa, eikä siitä lähtökohtaisesti tarvitse olla huolissaan.

Sekä Prokkola että Valliovuo kiittelevät aktiivisia kuntalaisia havainnoista, sillä Kalajoen rannat ja niiden kunto ovat tärkeitä niin paikallisille kuin matkailijoillekin. He muistuttavat, että ympäristövalvonta pääsee reagoimaan asioihin nopeimmin, kun heihin ollaan suoraan yhteydessä.

Virallisten uimarantojen vedenlaatua ympäristöterveydenhuolto seuraa säännöllisesti. Rantakohtaiset tulokset löytyvät kaupungin verkkosivuilta päivittyvästä dokumentista.

– Tuoreimmat näytteet on otettu viime viikolla maanantaina 14.7. ja tuolloin tulokset niin Leirintäalueen rannalla, kuten kaikilla muillakin virallisilla uimapaikoilla ovat olleet hyvät. Seuraavat näytteet uimarannoilta otetaan maanantaina 11.8.

Yleisesti ottaen rantaan ajautuneen levän, ajopuiden tai roskien siivous on rannan omistajan vastuulla, mikäli sotkun aiheuttaja ei ole tiedossa. 

Ympäristövalvonta ja ympäristöterveydenhuolto seuraavat edelleen tilannetta. Tarvittaessa voit olla yhteydessä havainnoistasi: ymparisto@kalajoki.fi ja ymparistoterveydenhuolto@kalajoki.fi

 

Näytteiden tulokset:

Leton rannasta 22.7.2025 otetuista näytteistä on saatu seuraavat tulokset:

Vesi läheltä paakkuja - E.coli 20 pmy/ 100 ml ja enterokokit 7 pmy/ 100 ml
Liejupaakku - E.coli 460 pmy/ 100 ml ja enterokokit 180 pmy/ 100ml

Rannikon uimaveden raja-arvo E.colille on 500 pmy/ 100 ml ja enterokokeille 200 pmy/ 100ml

Lisäksi ohijuoksutuksen jälkeen Ylivieskasta otetut näytteet täyttävät mikrobiologiselta laadultaan uimaveden vaatimukset sekä näytteenottopaikan ylä- että alajuoksulta.

 

Uutinen päivitetty 24.7. klo 12.30: Lisätty tieto enterokokkien osalta.
Uutinen päivitetty 24.7. klo 12:45 : Ylivieskan kaupungin terveysinsinööriltä saatu tiedot Ylivieskasta otetuista näytteistä.

 

Jaa sivu:
Kuuntele