Tiistaina kokoontunut kaavoitus- ja elinvoimalautakunta päätti, että kalajokisten nuorten lisäksi kesätyösetelin voivat saada myös täällä opiskelevat. Kaupunki ei rajoita haettavien setelien määrää. Haku avautuu viikolla 9, kertoo työllisyyspäällikkö Paula Oja.
– Kesätyösetelien tarkoituksena on tukea nuorten ja myös Kalajoella opiskelevien työllistymistä ja tehdä työelämää heille tutuksi. Kalajoella kesätyöpaikkoja on runsaasti tarjolla – näin hyvää tilannetta ei monessa kaupungissa ole.
Myös kesätyösetelin hakuun on tullut muutos: aiemmin nuori haki setelin kaupungilta itse, nyt sen hakee työnantaja. Käytännössä nuori siis hakee työpaikan ja kertoo työnantajalle, että hänen työllistämiseensä voi hakea kesätyösetelin eli tukea 200 euroa. Seteli haetaan sähköisesti Kunta-Akkunan kautta. Kesätyösetelin lisäksi haettavissa on myös kesäyrittäjyysseteli. Sen arvo on 300 euroa.
– Kalajoki on perinteisesti yritteliäiden ihmisten pitäjä ja se näkyy myös yritteliäinä nuorina. Kesäyrittäjyys toteutetaan yhteistyössä 4H-yhdistyksen kanssa, joka järjestää setelin saaneille yrittäjyyskurssin. Kesäyrittäjyysseteliä voi hakea myös Jedun vuosi yrittäjänä -ohjelman NYT-yrittäjyyteen.
Kesäyrittäjyyssetelin tavoitteena on työllistää itsensä kesäksi, päästä kokeilemaan yrittäjyyttä turvallisesti ja ohjatusti sekä lisätä työelämä- ja yrittäjyystaitoja.
Viime vuonna Kalajoella myönnettiin yhteensä 80 kesätyöseteliä ja yli 40 työantajaa sai tukea nuorten työllistämiseen