Mitä Kalajoella voisi tehdä sateisena kesäpäivänä? No, käydä tietenkin taidenäyttelyssä!
Jos sade yllättää Hiekkasärkillä, lähimmät taide-elämykset löytyvät Tapion Tuvalta. Kalajokiseudun taideyhdistys Kajos on koonnut Tapion Tuvan yläkertaan jopa kaksi näyttelyä; Farmarin hengessä (auki 30.6. saakka) sekä Vanhoja aarteita (auki 30.8. saakka). Myös Kalajoen kirkosta löytyy kesän ajan taideyhdistys Kajoksen upea Kirkosta kirkkoon -taidenäyttely. Materiaalit ja tekniikat vaihtelevat puunveistosta origameihin ja maalauksista neulegraffiteihin.
Hiekkasärkkien tuntumasta löydät myös ravintola Lohilaakson kesän taidenäyttelyn: Hilkka Isokäännän Muistoja elämän poluilta. Näitä maalauksia pääsee ihastelemaan kesäkuulta elokuulle ravintolan aukioloaikojen mukaan.
Juhannuksen jälkeen taidenäyttelyihin kannattaa suunnata Kalajoen keskustan tuntumaan. Havulan museon kesänäyttelyt aukeavat torstaina 25.6., jolloin pääsemme ihastelemaan Riina Sorjosen inspiroivaa valokuvanäyttelyä Perhosen uudet siivet (Navetta Galleria), sekä Sirpa Salmun taidokkaita taidekäsitöitä (Kahvila Galleria).
Perjantaina 26.6. ovensa avaa puolestaan Taidetalo KATVE Kalajoen keskustassa, kun purkutaidetalon sekä näyttelyn “Yhdeksän” avajaiset järjestetään klo 17. Lauantaista 27.6. lähtien KATVE on auki aina Kalajoen Taiteiden Yöhön 21.–22.8. saakka. Näyttely on osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Heinäkuun lähestyessä taidenäyttelyt levittäytyvät myös Rautioon. Raution Raatihuoneella on nimittäin esillä vaikuttava muotokuvakokoelma “Rautiolaisia tohtoreita ja muita merkkihenkilöitä”, johon pääsee tutustumaan Raution kotiseutuviikon aikana.
Raution jälkeen suunta kannattaa kääntää kohti Himankaa. Heinäkuun puolivälin paikkeilla Himangan vanhalla säästöpankilla tutustumaan pääsee nimittäin ainutlaatuiseen himankalaisten taitelijoiden yhteisnäyttelyyn. Näyttelyvierailun voi kätevästi ajoittaa vaikkapa Satamarockin yhteyteen 11.7.
Kaiken tämän lisäksi Kalajoen pääkirjastolla Galleria Kirjassa vaihtuvat taidenäyttelyt pyörivät läpi kesän. Ensimmäisenä kesäkuussa vuorossa on Kuvia Karjalasta -näyttely. Heinäkuussa puolestaan luvassa on todellinen paikallishistoriallinen aarre, sillä esillä oleva valokuvanäyttely on koottu Iida Isokäännän harvinaisesta arkistosta. Viimeisenä (muttei suinkaan vähäisimpänä) elokuussa koittaa lumoava ja fantasiamainen taidenäyttely Reijo Mellerin maalauksista.
Katso vielä tarkat tiedot näyttelyistä alta:
Tapion Tupa (Matkailutie 3)
- “Farmarin hengessä” 30.6 saakka
- “Vanhoja aarteita” 30.8 saakka
- Kajos – Kalajokiseudun taideyhdistys
- Avoinna ma-su 8–19
Kalajoen kirkko (Etelänkyläntie 1)
- Kirkosta kirkkoon -taidenäyttely
- Kajos – Kalajokiseudun taideyhdistys
- Avoinna 15.6.–31.7. kirkon aukioloaikoina
Ravintola Lohilaakso (Tahkokorvantie 39)
- Hilkka Isokääntä - "Muistoja elämän poluilta"
- Avoinna 16.6. - 16.8.
Näyttelyt Havulassa (Plassintie 54)
- Navetta Galleriassa: Riina Sorjonen – Perhosen uudet siivet, valokuvanäyttely epätäydellisyyden kauneudesta
- Museokahvilan Galleria: Sirpa Salmu - Väriä, Iloa, Elämää
- Avoinna 25.6–2.8 klo 11–17
Taidetalo KATVE: Yhdeksän (Kalajoentie 12)
- Ulla Phillips ja Jenni Valtakari
- Avoinna 27.6–2.8 ma-su 12–18
- 3.-22.8 ma-pe 10–18, la-su 12–18
Rautiolaisia tohtoreita ja muita merkkihenkilöitä
- Erkki Ahon kokoama muoto- ja henkilökuvanäyttely Rautiolaisista merkkihenkilöistä
- Avoinna 30.6–4.7. klo 10–18, su 5.7 klo 14–16
- (Raution Raatihuone, Rautiontie 1703)
Himankalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttely
- Avoinna la 11.7-su 21.7
- (Himangan vanha säästöpankki, Sautinkarintie 2)
Kalajoen kirjasto, Galleria Kirja (Kalajoentie 1)
- Kesäkuu: Kuvia karjalasta
- Heinäkuu: Valokuvia Iida Isokäännän arkistosta
- Elokuu: Reijo Mellerin töitä
- Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan
Mikäli tiedossasi on näyttely, jota tähän koosteeseen ei ole listattu, ole yhteydessä! Päivitämme artikkelia tarpeen mukaan.
Inspiroivia hetkiä taiteen parissa!