Julkaisut

Kalajoen kaupungin viemärilaitos tiedottaa

Julkaistu 14.4.2024 Muokattu 14.4.2024

Jäteveden ohijuoksutuksia ei ole tarvinnut tehdä lauantain jälkeen.

Pumppaamot pystyvät käsittelemään taas jätevedet, eikä ohijuoksutuksia ole tarvinnut tehdä lauantain jälkeen. Tarve saattaa kuitenkin muuttua äkisti, joten tilannetta seurataan jatkuvasti.

Ohijuoksutettu materiaali oli pääasiassa tulvavettä, mutta siihen sekoittui luultavasti jonkin verran jätevesiä. Ohijuoksutus on aina viimeinen, mutta ainoa vaihtoehto estää jäteveden nousu kiinteistöihin. Tulvan vuoksi tehdystä ohijuoksutuksesta on luvassa vielä myöhemmin tiedote, kun juoksutusmäärät ovat selvillä.

Tulvatilanteessa viemäriverkosto voi täyttyä tulvavedellä ja estää näin viemärien oikean toiminnan. Tällöin kannattaa selvittää mahdollisuudet viemäreiden, salaojien ja rumpuaukkojen tukkimiseen siten, ettei tulvavesi pääse niiden kautta asuntoon tai tontille. Jos tulvavesi uhkaa nousta kellariin, varmista, että viemärin takaiskuventtiili on kunnossa, ja varaa lisäksi muovia laitettavaksi kellarin lattian ritiläkaivon päälle ja lisää muovin päälle paino. Selvitä vaarassa olevat sähkölaitteet ja niiden suojaamismahdollisuudet (esim. öljypoltin). Mikäli viemäri ei vedä, ongelma on kiireellinen ja/tai tulvavesi uhkaa päästä viemärin kautta sisälle kiinteistöön, ota yhteyttä Kalajoen kaupungin viemärilaitokseen: 

Kalajoen kaupungin viemäriverkoston hallinnon ja kunnossapidon yhteystiedot:

 

Juha-Pekka Karihtala

kuntatekniikan päällikkö

044 4691 787                                                    

 

Kalle Sandroos

 infratyönjohtaja

040 668 5207  

 

Kiinteistöjen suojauksessa kaupunki voi tarvittaessa avustaa kiinteistöjä toimittamalla hiekkaa kiinteistöiden suojauksiin. Henkilö- tai omaisuus vahinkojen uhatessa soita 112.

Tulvien vuoksi viemäriverkostot ovat nyt kapasiteetin äärirajoilla. Hetkellisiä viemärin virtausongelmia voi olla koko kaupungin alueella.

Vesitilannetta voi seurata:

https://www.vesi.fi/vesitilanne/alueellinen-vesitilanne-pohjanmaa/

 

Jaa sivu:
Kuuntele