Perhepäivähoitaja Hanna-Riikka Alatalo: Olen unelmatyössäni

– Saadaanko leikkiä piilosta?

– Saatte, mutta ei saa kiipeillä eikä juosta.

Näin sopuisasti kommunikoitiin Alatalon perheen kodissa tavallisena maanantaiaamuna. Veeti, Sonja, Sanni ja Eevi saivat haluamansa aktiviteetin ja selkeät ohjeet sen toteuttamiseen.  Asiakkaat olivat silminnähden tyytyväisiä heille tarjottuun kunnalliseen palveluun.

Palvelun tarjoaa perhepäivähoitaja Hanna-Riikka Alatalo. Hän tehnyt tätä työtä kaupungin palveluksessa maaliskuusta 2020 lähtien.

– Olen unelmatyössäni. Kotona saan tehdä työtäni lapsentahtisesti. Voin keskittyä lapsiin ja olla heille enemmän läsnä, Hanna-Riikka sanoo. 

Hänellä on kokemusta myös päiväkotityöstä, jota hän niin ikään arvostaa. Hän kuitenkin kokee, että perhepäivähoitajana pienen ryhmän kanssa aikaa on enemmän jokaiselle lapselle.

– Päiväkodin suuressa ryhmässä tuli toisinaan tunne, että olenko ehtinyt antaa jokaiselle lapselle hänen kaipaamaansa huomiota. Kotona on helpompi jakaa huomiota kaikille, hän perustelee.

Dream teamin kipparina

Perhepäivähoidossa ryhmäkoko on 4–5 lasta. Hanna-Riikka kuvaa omaa neljän lapsen ryhmäänsä dream teamiksi, unelmajoukkueeksi.

 – Ollaan oltu yhdessä jo yksi toimintavuosi ja hitsauduttu yhteen. Yksi lapsista on ollut hoidossa alusta alkaen, ensimmäisessä hoitopaikassaan.

– Se palkitsee, kun saa tehdä pitkäaikaista työtä ja nähdä, miten lapset kasvavat ja oppivat. Yhdessä me ilakoidaan, kun joku oppii laittamaan vetoketjun itse kiinni tai saa rohkeutta nousta kiipeilytelineeseen, Hanna-Riikka kuvailee.

Perhepäivähoitajien määrä on pitkään ollut laskusuunnassa. Hanna-Riikka Alatalo arvelee, että syy työn vetovoiman vähenemiseen liittyy palkkauksen ohella yksityisyyden suojelemiseen: omaa kotia ei haluta avata vieraille.

– Onhan tämä jossain määrin yksinäistäkin työtä. Ei ole työyhteisöä ympärillä.

Hanna-Riikka sanoo itsekin joskus kaipaavansa työyhteisöä, mutta korostaa saavansa aina tarvittaessa tukea esihenkilöltään.

– Kyllähän sitä aikuistenkin seuraa tarvitsee. Se näkyy siinä, että tuolla ihmisiä tavatessa höpöttelen varmaan liikaakin, hän naurahtaa.

Heikkoudetkin kohdattava 

Varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) ohjaa perhepäivähoitajan työtä aivan kuten päiväkodissakin.

– Vasu antaa selkeät raamit työhön. Teen aivan samoja asioita kotona kuin päiväkodissa. Tiedän, mitä tässä työssä vaaditaan, ja vasusta saan siihen tukea.

Päiväkodissa henkilökunta voi jakaa työtehtäviä kunkin vahvuuksien mukaan. Perhepäivähoitajalla sitä mahdollisuutta ei ole.

– On mentävä omia heikkouksiaan päin ja tehtävä sitäkin, missä ei ole vahva.

Liikunnalliset puuhat lasten kanssa ovat Hanna-Riikka Alatalolle mieluisia. Hän haaveilee jumppasalista, mutta omakotitaloon sellaista on hankala toteuttaa.

– Lapset tykkäävät myös laulaa ja soittaa. Ja lorut ovat meidän kaikkien mieleen.

Tärkeintä on läsnäolo

Hanna-Riikka Alatalo muutti Kalajoelle Muuramesta Keski-Suomesta vuonna 2017 kahden nyt jo teini-ikäisen tyttärensä kanssa.

– Mieshän se minut sieltä tänne haki, hän kertoo.

Aiempaa työkokemusta hänellä on muun muassa lastensuojelusta, missä hän kohtasi myös tosi huonosti voivia lapsia.

– Sieltä sain mukaani ymmärryksen läsnäolon tärkeydestä. Pyrin näyttämään jokaiselle lapselle, että olet tärkeä ja hyvä juuri sellaisena kuin olet.

– Omalla toiminnallaan voi vaikuttaa näiden pienten taimien itsetuntoon, Hanna-Riikka Alatalo kiteyttää unelmatyönsä perimmäistä sisältöä.

Teksti ja kuva: Seppo Kangas