Erasmus+ project: Job-Shadowing in Arrecife, Lanzarote

Timanfayan kansallispuiston jälkeen tutustuimme viininviljelyyn La Gerian alueella. Tuliperäisen laavakiven ja tuhkan peittämän maaston lisäksi viljelyä haastaa saaren kuivuus. Lanzarotella sataa noin viitenä päivänä vuodessa. Siksi viinin viljely tapahtuu melko erikoisella tavalla: viljelyalueella maa on kaivettu täyteen kraatereita muistuttavia kuoppia. Laavahiekan peittämät kuopat keräävät yökastetta, joka painuu alaspäin kohti multaa. Kuoppien ympärilllä on laavakivistä rakennettuja puoliympyrän muotoisia muureja, jotka suojaavat tuulilta. La Gerian viinikuopat ovat Timanfayan kansallispuiston tapaan Unescon suojelemaa maisemaa.

Viinialueelta suuntasimme lounaalle eräänlaiselle “kylätalolle”. Melkein joka kylässä on oma talonsa, johon paikalliset kokoontuvat sunnuntaisin pelaamaan pelejä ja syömään lounasta. Näitä kylätaloja ei mainosteta turisteille, mutta turistitkin ovat paikkoihin tervetulleita, jos sattuvat löytämään perille. Lounaspaikassa sain ensimmäisen kosketuksen Kanariansaarten ruokakulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Lounaalla maistelimme perunaa eri muodoissaan: suolaisia pikkuperunoita erilaisten kastikkeiden kera, ranskalaisia perunoita ja perunasalaattia. Olin yllättynyt, miten olennainen osa kanarialaista ruokavaliota juuri peruna on! Perunan kera söimme meren antimia. Kalaruokia syödään Lanzarotella paljon, mikä on hyvin ymmärrettävää meren ympäröimässä saaressa. Lähes jokaisen lanzarotelaisen sukuun kuuluu vielä nykyäänkin joku kalastaja. Kylätalossa oli paljon kaikenikäistä väkeä. Nauru raikui ja paikallisten keskustelu oli kovaäänistä. Olisipa Suomessakin tällaisia kylätaloja, jonne kuka tahansa voisi mennä viettämään sunnuntaipäivää! 

Elämysten täyteisen päivän päätteeksi suuntasin kroatialaisten kanssa illalla vielä katoliseen messuun. Katolinen messu oli minulle uusi kokemus. Vaikka en ymmärtänytkään espanjan kieltä, olin suurin piirtein kärryillä, mitä missäkin kohtaa messua tapahtui. Messun järjestys vaikutti olevan pitkälti samanlainen kuin luterilaisessakin kirkossa. Minua ihastutti messussa erityisesti vapaaehtoisten paljous. Pappia lukuunottamatta kaikki messun toimittajat olivat vapaaehtoisia. Musiikkiryhmässä oli mukana kaikenikäisiä ja -rotuisia ihmisiä, mikä oli minusta tosi hienoa. Yllätyin siitä, että musiikissa oli paljon vaikutteita afrikkalaisista rytmeistä ja gospelista. Osa sävelmistäkin vaikutti tutuilta. Tähän oli hyvä päättää ensimmäinen kokonainen päivä Lanzarotella.

Maanantai 7.10. 

Aamulla ennen kello kahdeksaa koulun portilla kävi kova kuhina, kun vanhemmat toivat lapsiaan kouluun. Koululaisilla ei ole lupa kulkea koulumatkoja yksin, joten vanhemmat saattavat lapsensa kouluun ja menevät sen jälkeen töihin. Myös iltapäivällä vanhemmat olivat lapsiaan koulun portilla vastassa. Merkillepantavaa näissä tilanteissa oli se, että ne vaikuttivat hyvin yhteisöllisiltä.

Päästyämme koulun porteista sisälle, meidät johdatettiin suureen auditorioon, jonne kokoontuivat myös yläkoulun oppilaat ja opettajat. Auditoriossa meidät vieraat toivotettiin tervetulleiksi ja saimme kuulla hieman koulun toimintatavoista. Yhteisen hetken jälkeen meille vierailijoille esiteltiin Espanjan koulusysteemiä tarkemmin. Espanjassa lapset aloittavat koulutiensä varhain: suurin osa aloittaa esikoulun jo 3-vuotiaana.3-4 -vuotiaana esikouluun osallistuminen on vapaaehtoista, mutta 5-vuotiaana pakollista. Alakoulu aloitetaan n. 6-vuotiaana ja se kestää kuusi vuotta niin kuin Suomessakin. Yläkoulu kestää neljä vuotta, joten oppivelvollisuuden suoritettuaan nuoret ovat samanikäisiä kuin Suomessa peruskoulunsa päättävät oppilaat. Yläkoulun jälkeen oppilaat voivat hakeutua jatko-opintoihin lukioon tai ammattikouluun.

Koulusysteemin esittelyn jälkeen yläkoulun oppilaat kierrättivät meitä ympäri koulurakennusta. Osa nuorista kertoi koulusta hyvällä englannin kielen taidolla omin sanoin, osa luki kirjoittamansa tekstin suoraan tietokoneen ruudulta. Ihailin sitä, että koulun esittely tapahtui oppilaiden toimesta - mahtava tapa vastuuttaa nuoria! Tästä voisimme ottaa nykyistä enemmän mallia myös Merenojan koulussa.  Vaikka koulun tilat olivatkin suomalaisittain hieman vaatimattomat, löytyi koululta monenlaisia opetustiloja. Alakoulun luokissa oli pöytien ja tuolien lisäksi mm. leponurkkauksia. Myös ulkotiloja hyödynnettiin opetukseen. Itseäni hämmästytti erityisesti koulun oma kasvimaa, jossa oli kylvölaatikoita. Tosin laatikot odottivat vielä kylväjää, mutta istutuspuuhat oli tarkoitus aloittaa pikapuoliin. Katolisesta koulusta löytyi myös kappeli, jota käytettiin rauhoittumistilana ja hartaushetkiin.

Koulun kaikilla luokka-asteilla suosittiin avoimia oppimistiloja. Näin ollen samassa tilassa saattoi olla samanaikaisesti 3 opettajaa ja 3 erilaista oppimistuokiota meneillään. Tarvittaessa luokat oli mahdollista myös jakaa kevyillä väliseinillä omiksi tiloikseen. Väliseinät toimivat samalla myös valkotauluina, mikä oli mielestäni huikea keksintö! Itse koin avoimet oppimistilat melko meluisina, mutta oppilaat näyttivät keskittyvän omaan tekemiseensä hämmästyttävän hyvin.

Kuva 1: Liikuntakenttä sijaitsi koulun sisäpihalla. Kuva 2: Telttakatoksella varustettu oppimistila ulkona, Kuva 3: Koulun kappeli, Kuva 4: Viljelyslaatikot odottivat vielä istutusta., Kuva 5: Avoin oppimistila, Kuva 6: Leponurkkaus alakoulun luokassa

Iltapäivällä tutustuimme esikoulun toimintaan. Minua hämmästytti tieto, että pienimpienkin esikoululaisten päivä kestää neljä tuntia ja koko tuo aika käytetään ohjattuun puuhaan, ei leikkimiseen. Suurin osa lapsista myös jaksoi keskittyä ohjattuun tekemiseen hämmästyttävän hyvin! Toki ohjattu toiminta oli ikätasoisesti leikinomaista.

Esikoulun päivä alkaa puolen tunnin hetkellä, jonka tarkoitus on mm. kannustaa luovuuteen ja opettaa kuuntelemaan. Aamuhetki voi sisältää esim. laulua, rukousta, tarinoita tai runoja. Ohjattuun toimintaan kuuluvat mm. viulutunnit, laulaminen, piirtäminen, maalaaminen, muovailuvahalla työskentely, askartelu, robotiikka, shakki, kirjaimien ja lukemisen opettelu erilaisilla menetelmillä, matemaattisten taitojen opettelu esim. pelien ja toiminnan kautta sekä liikunnalliset aktiviteetit (esim. kiipeily, uinti, pallopelit).

Toinen minua hämmästyttänyt asia oli kaksikielinen opetus. Esikoululaisia opetettiin systemaattisesti sekä espanjan että englannin kielellä, ja lapset ymmärsivät melko sujuvasti kumpaakin kieltä. Mielestäni tässäkin on yksi asia, jota suomalaisessa koulusysteemissä voisi kehittää.

Tiistai 8.10.

Itseohjautuvasta oppimisesta on tullut Suomessa monien mielessä lähes kirosana, mikä johtuu osittain siitä, että käsite on ymmärretty väärin. Vierailukoulussamme itseohjautuvuutta opetetaan lapsille systemaattisesti esikoulusta saakka. Itseohjautuvuus ei tarkoita sitä, että oppilaat jätetään oman onnensa nojaan puuhastelemaan mitä sattuu. Itseohjautuvuus ei myöskään tarkoita sitä, että opettajat pääsisivät työssään helpolla, vaan päinvastoin: projektit vaativat paljon etukäteissuunnittelua. Vierailukoulussamme opettajat käyttävät joka maanantai-ilta kolme tuntia yhteiseen suunnitteluun. Itseohjautuvat projektit kalenteroidaan ja tehtäville asetetaan dead-line, jolloin niiden tulee olla valmiita. Mitä vanhemmista oppilaista on kyse, sitä enemmän heille annetaan valinnanvapautta. Oppilas voi itse päättää, mikä on hänen lopputyönsä aiheesta. Lopputyö voi olla esim. perinteinen koe, esitelmä, puhe, kirja-arvostelu, podcast tai juliste. Myös lopputulosten analysointi vie opettajilta paljon aikaa. Jokaiselle oppilaalle annetaan myös viikottain palaute, miten työskentely on sujunut ja miten oppimistavoitteissa on onnistuttu. Oppilaat harjoittelevat säännöllisesti myös itsearviointia.

Vierailimme aamupäivän aikana tutustumassa itseohjautuvaan oppimiseen esikoulussa ja alakoulussa. Esikoululaisten kohdalla itseohjautuvuus tarkoitti lähinnä sitä, että lapsille annettiin valmiita toiminnallisia vaihtoehtoja, joista lapset saivat itse valita mieluisimman. Itseohjautuvuuden tavoitteena on kehittää lasten kykyä tehdä päätöksiä ja löytää kullekin sopivia kiinnostuksen kohteita ja parhaita tapoja oppia asioita. Alakoulun 5. luokalta alkaen itseohjautuvaan oppimiseen liitetään myös ainerajat ylittäviä monialaisia oppimiskokonaisuuksia ja digitaalista oppimista. Myös lukujärjestykset olivat varsin joustavia. Vierailukoulussamme jokaisella oppilaalla on oma iPad 5. luokasta eteenpäin. Koulu hankkii laitteet yhteistilauksena, mutta oppilaat maksavat laitteensa itse. Oppilaat vaikuttivat olevan jo varsin taitavia laitteiden käytössä. Lopputöinä syntyi mm. puheita, podcasteja, esitelmiä myoosista, styroksipalloista askarreltuja aivoja ja muovailuvahasta tehtyjä solumalleja.

Iltapäivän vietimme yläkoulun vanhimpien oppilaiden kanssa rannalla. Mittarin näyttäessä melkein 30 lämpöastetta, rantapäivä oli tervetullutta vaihtelua koulun tiloissa tapahtuvaan opiskeluun. Ohjelmassa oli leikkimielistä kisailua pareittain ja pienissä ryhmissä. Hiekassa mm. juostiin, kontattiin, kannettiin paria reppuselässä ja leikittiin kottikärryjä. Hikisen kisailun päätteeksi oppilaat ja opettajatkin pääsivät veteen. Uimisen lisäksi tarjolla oli kajakilla ja sup-laudoilla melontaa. Kaikilla näytti olevan tosi hauskaa.

Keskiviikko 9.10.

Aamupäivän ajan tutustuimme omatoimiseen ja itseohjautuvaan opiskeluun yläkoulun puolella. Oppilaat saivat valita itse, mitä ainetta opiskelivat. Kyseisenä päivänä valittavia oppiaineita olivat espanja, matematiikka, englanti, musiikki, fysiikka, kemia, biologia, maantieto tai historia. Oppilaat saivat aikatauluttaa päivänsä itse, esim. opiskella 2 tuntia matematiikkaa ja yhden jotain muuta ainetta. Myös oppiaineen sisällä oppilaat saivat valita valmiista vaihtoehdoista itselleen mieluisimman tavan opiskella. Oppilailla oli myös mahdollisuus työskennellä luokan ulkopuolella, mutta vain harva näytti käyttävän tätä mahdollisuutta hyväkseen. Esim. koulun kirjastossa olisi saanut työskennellä itsekseen, mutta kirjastossa puhuminen oli ehdottomasti kiellettyä.

Paikalliset opettajat kiersivät luokasta toiseen seuraamassa oppilaiden työskentelyä ja auttoivat oppilaita tarvittaessa. Luokassa oli koko ajan paikalla joku opettaja, mutta ei välttämättä juuri sen aineen, jota oppilas opiskeli. Päivän lopuksi oppilailla oli mahdollisuus kysyä neuvoa vielä kyseisen aineen opettajalta. Myös me vieraat kiersimme luokasta toiseen seuraamassa oppilaiden työskentelyä. Suurin osa näytti työskentelevän iPadilla. Minua hämmästytti se, että melko meluisasta ympäristöstä huolimatta kaikki oppilaat näyttivät keskittyvän annettuihin tehtäviin. 

Iltapäiväksi yläkoulun oppilaat olivat järjestäneet meille vierailijoille huikean syväsukelluksen Kanariansaarten kulttuuriin. Oppilaat kierrättivät meitä ympäri koulua erilaisiin työpajoihin, jotka myös olivat oppilaiden itsensä vetämiä. Saimme tutustua mm. paikalliseen kansantanssiin, herkkujen valmistukseen, savitöiden tekoon ja erilaisiin urheilulajeihin ja peleihin. Ja vierailijoiden täytyi tietysti kokeilla kaikkea. Työpajoja vetävät oppilaat olivat pukeutuneet Kanariansaarten perinneasuihin. Ihastelin jälleen, miten hienosti oppilaat oli osallistettu kulttuurin esittelyyn. Oppilaisiin selvästikin luotettiin!  Tästä esittelytavasta toivon otettavan mallia myös Merenojan koulussa.

Koulupäivän jälkeen hyppäsimme paikallisten opettajien autojen kyytiin ja suuntasimme autojen keulat keskelle tuhkahiekan peittämiä viljelysalueita Masdache-nimiseen paikkaan. Monet paikalliset omistavat alueella omia grillauspaikkojaan. Kiipeilimme vuoren rinnettä ja söimme yhdellä tällaisella yksityisen omistamalla grillauspaikalla. Monet koulun opettajista olivat tulleet paikalle, vaikka heidän työpäivänsä oli jo ohi. Opettajat selvästikin viihtyivät toistensa seurassa. Nauru raikui ja juttua riitti. Heidän yhteisöllisyyttään oli ilo seurata.

Torstai 10.10.

Torstaina koulun oppilaat suuntasivat retkille eri puolille Lanzarotea. Me vierailijat saimme osallistua koulun ylimmän luokan oppilaiden retkelle La Graciosan saarelle. Tuota saarta kutsutaan Kanariansaarten kahdeksanneksi saareksi. Matkustimme aluksi bussilla Arrecifestä Orzolan satamaan, mistä matka jatkui lyhyellä lauttamatkalla La Graciosan saarelle. Perillä meitä odotti unelias kalastajakylä valkoisine taloineen ja hiekkateineen. Lyhyen jaloittelutauon jälkeen suuntasimme veneretkelle, joka oli tilattu pelkästään meidän ryhmäämme varten.

Vene kiersi ensin La Graciosan saarta ja ankkuroi sitten kuvankauniin hiekkarannan eteen. Uintimatka veneeltä rantaan oli hieman liian pitkä, joten oppilaat ja opettajat tyytyivät uimaan vain veneen läheisyydessä. Osa oppilaista myös meloi kajakeilla. Uinnin jälkeen kaikille maistui paella, jossa oli jännittävästi sekaisin kaikkea mahdollista: riisiä, kanaa, possua ja mereneläviä.

Retkipäivä toi oppilaista esiin erilaisen puolen kuin koulun tiloissa olimme nähneet. Ensinnäkin nyt kaikki olivat pukeutuneet koulupukujen sijaan oman mielensä mukaan. Nuoret olivat äänekkäitä ja vauhdikkaita. Uintipuuhissa osa oppilaista heittäytyi uhkarohkeiksi ja rupesi kiipeilemään ympäri venettä ja etsimään yhä uusia hyppypaikkoja. Lopulta veneen miehistö puuttui vallattomaan hyppimiseen. Paluumatka linja-autossa sujui varsin iloisissa merkeissä nuorten laulaessa ja tanssiessa äänekkäästi. Silmiinpistävää oli jälleen yhteisöllisyys. Tuossakin joukossa näin muutaman hieman syrjäänvetäytyvän nuoren, mutta suurin osa nuorista osallistui aktiivisesti päivän toimintoihin. Koulun sääntöjen mukaan oppilaat eivät saa käyttää koulupäivän aikana kännykkää. Sama sääntö koski myös koulun retkipäivää. Suurin osa oppilaista näytti muistavan säännön myös retkipäivänä. Toivon kovasti, että puhelimet saataisiin myös suomalaista kouluista pois häiritsemästä opetusta ja välituntien sosiaalista toimintaa!

Illalla suuntasimme Arrecifen viereiseen pikkukaupunkiin Playa Hondaan illalliselle. Tämä oli samalla kroatialaisten opettajien viimeinen ilta, joten vietimme jäähyväisillallista. Jälleen moni paikallisen koulun opettajistakin saapui paikalle. Kanariansaarten tapaan tilasimme useita erilaisia annoksia, jotka jaoimme yhdessä. Olin vierailevista opettajista ainoa, joka ei osannut espanjaa. Oli kuitenkin hauska huomata, että englannin ja ranskan kielten avulla ymmärsin espanjankielisestä keskustelusta pääpiirteittäin, mistä oli kyse. Illan aikana myös opin muutamia espanjankielisiä sanoja ja sanontoja.

Perjantai 11.10.

Viimeisenä päivänä meitä vierailijoita oli jäljellä enää kaksi. Päivän aluksi saimme kuulla vielä yhdestä koululle tärkeästä aiheesta: service learning (suora suomennos palveluoppiminen). Palveluoppimisen päätavoite on saada nuoret ymmärtämään, miten he voivat vaikuttaa ympärillään olevaan yhteisöön. Kyseessä on monialainen projekti. Koululla tehdään aiheeseen liittyen joka vuosi erilainen projekti, mikä vaatii opettajilta paljon etukäteistyötä. Opettajat päättävät projektin teeman ja keksivät teemaan liittyviä työpajoja. Oppilaat voivat ilmoittautua haluamaansa työpajaan. Vaikka työpajojen teemat ovat opettajien keksimiä, niin oppilaiden ideoille pyritään antamaan paljon tilaa. Työpajoissa on tehty mm. vierailuja vanhainkotiin, autettu väkivallan uhreja, luettu manifestejä kaduilla, valmistettu musikaali (saadut rahat lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen), tehty robotteja, kerätty vedestä roskia jne. Tietoiskussa oli mukana myös muutama oppilas kertomassa ajatuksiaan työpajoista ja projekteista. Näiden oppilaiden mielestä projektit ovat koulun parhaita asioita, koska ne ovat hauskoja ja niistä oppii paljon.

Tähän mennessä olin nähnyt musiikkitunneista vain pieniä välähdyksiä. Nyt halusin käyttää lopun koululla viettämäni ajan havainnoimalla nimenomaan musiikintunteja. Esikoululaisten tunnit olivat minusta kaikkein sykähdyttävimpiä. Heille järjestetään siis laulua ja viulutunteja. Pienistä ihmisistä lähti uskomattoman paljon ääntä laulutunnilla, ja se kuulemma oli opettajan tarkoituskin. Viulunsoittoa opiskellaan Suzuki-menetelmällä, joka perustuu pitkälti korvakuulolta oppimiseen. Näkemälläni tunnilla 3-vuotiaat opettelivat, miten viulua ja jousta pidellään ja miten viulusta saadaan ääntä. Tätä opetusta olisi mukava havainnoida pitemmällä ajalla, esim. käydä vuoden päästä katsomassa, miten lapset ovat edistyneet soitossa.

Alakoulun musiikkitunnilla leikittiin laululeikkejä ja opeteltiin nuottien nimiä ja rytmikuvioita kehorytmejä taputellen. Itseäni harmittaa paikallisten koululaisten puolesta se, että varsinainen soitonopetus rajoittuu vain esikouluun. Toki kukin voi jatkaa esikoulun jälkeen halutessaan viulunsoittoa yksityistunneilla, mutta silti. Täältä aion ottaa opiksi sen, että musiikin teoriaa voi ujuttaa leikinomaisesti jo melko pienillekin oppilaille. YouTube on pullollaan hauskoja opetusvideoita ainakin rytmeistä, ja nyt olen löytänyt muutaman uuden videon lisää.

Yläkoulussa musiikki on valinnainen aine. Yläkoulun musiikin tunnit pidetään aivan tavallisessa luokkahuoneessa, jossa ei ole lainkaan soittimia. Yläkoulun musiikkitunnit ovatkin pääosin musiikin historiaan tutustumista. Vieraillessani yläkoulun musiikin tunnilla, oppilaat olivat tekemässä omia projektejaan. Vaihtoehtoina oli tehdä esim. podcast tai esitelmä jostain artistista tai säveltää Garageband-sovelluksella oma kappale. Merkillepantavaa oli, että oppilaiden digitaaliset taidot olivat varsin hyvällä tasolla. Ja jälleen oppilaat tuntuivat keskittyvän tosissaan siihen, mitä olivat tekemässä.

Illalla pääsin vielä nauttimaan paikallisesta musiikista ja yhteisöllisyydestä Arrecife en Vivo -festivaalin myötä. Festivaali sisälsi eri puolella kaupunkia pidettäviä konsertteja. Konserttipaikalta toiselle johdatti sambakulkue. Tässä tapahtumassa näin vielä monia paikallisen koulun opettajia viettämässä aikaa perheiden ja kollegoiden kanssa. Ihailemani yhteisöllisyys lienee myös kulttuuriin kuuluva asia, nimittäin moni tuntematon ihminen kävi jututtamassa minuakin tapahtuman aikana. Olisin viihtynyt festivaalilla pidempäänkin, mutta majapaikassa odottivat laukut vielä pakkaamistaan. Oli siis aika sanoa hyvästi saksalaiselle job-shadowing -kollegalle ja paikallisille opettajille.

Ajatusten koonti

Lähdin job-shadowing -matkalle toiveissani löytää musiikinopetukseen uusia näkökulmia. Joiltain osin tämä toteutuikin, mutta suurelta osin minulle tuli tunne, että suomalaisten koulujen musiikkikasvatus on paljon pitemmällä kuin vierailukohteessamme. Opin kuitenkin paljon muuta hyödyllistä.

Minua puhuttelivat erityisesti koulun yhteisöllisyys ja se, miten oppilaisiin luotettiin ja miten heille annettiin oikeasti vastuuta esim. koulun esittelyssä. Oppilaille annettiin paljon positiivista palautetta, ja ainakin vieraan silmiin näytti siltä, että opettajilla ja oppilailla oli keskenään läheiset välit. Läheisistä väleistä huolimatta oppilaat kunnioittivat opettajiaan ja toimivat heidän ohjeidensa mukaan. Yhteisöllisyys näkyi myös opettajien kesken mm. siinä, miten lämpimästi he tervehtivät toisiaan ja viettivät vapaa-aikaa yhdessä. Osittain tuo yhteisöllisyys liittynee myös kulttuuriin, mutta tein muutamia huomioita, jotka saattavat liittyä koulun yhteisölliseen ilmapiiriin.

1. Jokainen päivä aloitettiin luokassa tai auditoriossa yhteisellä hetkellä, joka sisälsi laulua, rukousta, keskustelua arvoista tai tarinankerrontaa.
2. Koulupäivät pitivät sisällään paljon muitakin aktiviteetteja kuin vain opiskelua.
3. Puhelimien käyttö ei ollut sallittua koulupäivän aikana edes tauolla. Oppilaiden täytyi keksiä tauoille muuta viihdykettä.
4. Projektimuotoisen opetuksen, itseohjautuvuuden ja joustavan lukujärjestyksen myötä sekä opettajat että oppilaat kokivat voivansa vaikuttaa päivän kulkuun, mikä lisäsi sekä opettajien ja oppilaiden viihtymistä koulussa.

Suomessa pidetään monesti miltei kirosanoina avoimia opetustiloja, monialaista oppimista, projektioppimista ja itseohjautuvuutta. Juuri noita asioita vierailukoulussa viljeltiin ahkerasti, ja sekä opettajat että oppilaat olivat hyvin tyytyväisiä kehityksen suunnasta. Myös oppimistulokset olivat parantuneet uusien menetelmien myötä. Mietinkin, miksi samat asiat eivät ole toimineet kaikkialla Suomessa. Huomiotaherättävää koulun toimintatavoissa oli, että samaa metodologiaa käytettiin systemaattisesti 3-vuotiaiden esikoulusta yläkoulun viimeiseen luokkaan saakka.

Etukäteen minua jännitti erityisesti keskinkertainen englannin taitoni. Koska olin matkalla yksin, minun oli pakko selvitä kielitaidollani ja puhua pienoisesta häpeäntunteesta huolimatta. Minulle matka toimi erityisesti kielikurssina. Sain paljon lisää rohkeutta englannin puhumiseen, vaikka kieli menee edelleen välillä solmuun yrittäessään muodostaa järkeviä lauseita.