Hallinto ja päätöksenteko

Kalajoen kaupungin strategia (Yhteisvaltuusto 29.9.2009 § 13)

Kalajoen kaupungin toiminta-ajatus
Meriluonnon ja jokilaaksojen aurinkoinen Kalajoki tarjoaa viihtyisän asuinympäristön, mahdollisuudet
yrittämiseen, työhön ja hyvään elämään sekä monipuoliset palvelut kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

1. Elinkeinot
2. Kuntatalous
3. Perusturvapalvelut
4. Sivistyspalvelut
5. Yhdyskuntasuunnittelu ja elinympäristö
6. Luottamushenkilöt
7. Henkilöstö
8. Yhteistyö ja kansainvälisyys

1. Elinkeinot

Toiminta-ajatus
Elinkeinojen edistäminen on kaupungin keskeinen keino kasvattaa verotulojaan, hoitaa työllisyyttään,
parantaa tunnettavuuttaan, lisätä väestönkasvuaan ja mahdollistaa kunnallisten palvelujen tuottaminen.

Visio
Vuonna 2030 Kalajoen elinkeinoelämä on aikaansa seuraavaa, innovatiivista, kilpailukykyistä ja vireää.

Strategia
· tavoitteena työikäisen väestön kasvu
· panostetaan kaupungin vetovoimaisuuteen ja elinkeinojen kehittämiseen
· edistetään osaavan työvoiman saatavuutta
· kehitetään omia vahvuuksia monipuolisen elinkeinorakenteen säilymiseksi
· toimitaan ennakkoluulottomasti uusien elinkeinojen syntymiseksi

2. Kuntatalous

Toiminta-ajatus
Kunnan talous on selkänoja kaikelle toiminnalle. Talous pidetään tasapainossa, mikä mahdollistaa
riittävät resurssit myös pitkällä aikavälillä.

Visio
Tasapainoinen kuntatalous mahdollistaa strategioihin pohjautuvien palvelujen ja
toimintojen järjestämisen ja tuottamisen.

Strategia
· vuosikate on yli suunnitelmapoistojen
· nettovelka on keskimäärin viiden vuoden aikajaksolla enintään 1.200 euroa asukasta kohti
· tuottavuuden parantaminen
· verotus ja maksut ovat korkeintaan alueen keskiarvossa lukuun ottamatta markkinaehtoisia maksuja
· valmius nopeaan reagointiin ja päätöksentekoon taloustilanteen mukaan

3. Perusturvapalvelut

Toiminta-ajatus
Perusturvapalvelut tukevat asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä koko elämänkaaren ajan.

Visio
Asiakaslähtöiset, oikea-aikaiset ja tasapuoliset perusturvapalvelut järjestetään laadukkaasti ja taloudellisesti.
Palvelujen kehittämisessä hyödynnetään uusia innovatiivisia ratkaisuja.

Strategia
· ennaltaehkäisevällä, kuntouttavalla ja terveyttä edistävällä toimintatavalla vahvistetaan väestön terveyttä ja hyvinvointia
· aktivoidaan väestön vastuunottoa omasta ja läheisten hyvinvoinnista tukemalla ihmisten omia voimavaroja sekä luonnollisia verkostoja
· yksilöllisten palveluiden avulla tuetaan ihmisiä selviytymään mahdollisimman pitkään kotona
· kaupunki järjestää perusturvan lähipalvelut, jotka tuotetaan omana toimintana, yhteistoimintana ja ostopalveluina
· kehitetään työn kiinnostavuutta ja kiinnittymistä asuinalueellemme lisäämällä erityisosaamista vaativien palveluiden tarjontaa

4. Sivistyspalvelut

Toiminta-ajatus
Sivistyspalvelut tarjoavat koulutusta sekä kulttuuri-, harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja ennaltaehkäisevää
terveydenhuoltoa. Hyvin järjestetyt sivistyspalvelut lisäävät kaupungin vetovoimaa.

Visio
Kalajoki on laajasti tunnettu merkittävä ja houkutteleva opetus-, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden tarjoaja.
Toimijat tekevät kiinteää ja laajaa yhteistyötä paikallisesti sekä alueellisten ja kansainvälisten
yhteistyökumppaneiden kanssa.

Strategia
· järjestetään lapsille korkeatasoinen esi- ja perusopetus
· tuetaan lasten kasvua ja nuorten elämänhallintaa yhdessä kotien kanssa
· vahvistetaan kaupungissa toimivien oppilaitosten yhteistyötä ja vetovoimaa
· vastataan koulutuksella ja tuotekehitystä tukemalla elinkeinoelämän tarpeisiin
· avataan uusia yhteyksiä korkea-asteelle
· hyödynnetään aktiivisesti uusimmat tietotekniikan antamat mahdollisuudet
· mahdollistetaan monipuoliset vapaa-ajan palvelut
· lisätään ja syvennetään kansainvälistä yhteistyötä

5. Yhdyskuntasuunnittelu ja elinympäristö

Toiminta-ajatus
Kaavoituksella tuetaan kaupungin kehitystä siten, että koko kaupungin vetovoimaiset alueet kylineen
tulevat hyödynnettyä. Meri, joet, rakennusperinne sekä luontoarvot sovitetaan yhteen maankäyttösuunnittelussa
ja rakentamisessa. Kalajoen kaupunkikeskus kehittyy viihtyisäksi kaupan- ja palveluiden keskukseksi, jossa
rakennuskanta tiivistyy, ja kaupunki antaa vetovoimaisen ilmeen myös pääväylien suuntaan. Himangan taajama palveluillaan, historiallaan ja ympäristöllään on Kalajoen eteläinen portti, jota kehitetään osana kasvavaa kaupunkia.

Visio
Kalajoki on kehittynyt vetovoimainen kaupunki.

Strategia
· maanhankinnalla ja tonttipolitiikalla edesautetaan kaupungin kehitystä
· edesautetaan kylien kehittymistä vetovoimaisiksi asuinpaikoiksi
· kaava-alueiden suunnittelussa huomioidaan riittävässä määrin viherrakentaminen ja
virkistyskäyttömahdollisuudet tiedostaen kaupungin ylläpito- ja investointiresurssit
· kunnallistekniikka pidetään kunnossa

6. Luottamushenkilöt

Toiminta-ajatus
Vastuullisella päätöksenteolla ja avoimella vuorovaikutuksella luottamushenkilöiden muodostama oppiva
organisaatio turvaa päätöksillään monipuoliset palvelut ja viihtyisän, vetovoimaisen asuinympäristön.
Luottamushenkilöt toimivat yhteistyössä virkamiesten kanssa strategian mukaisesti.

Visio
Yhdessä olemme enemmän.

Strategia
· yhteistyökykyiset, motivoituneet, ennakkoluulottomat ja avoimesti toimivat luottamushenkilöt
tiedostavat taloudellisten resurssien ja palveluiden tasapainon sekä huomioivat laajentuvan kaupungin haasteet ja muuttuvan toimintaympäristön.
· luottamushenkilöt huomioivat kaupungin omistamien yhteisöjen, kuntaliitoksen ja kuntien yhteistoiminnan haasteet sekä aluehallinnon muutokset
· demokraattisesti ja poliittisesti tehtyihin päätöksiin sitoudutaan

7. Henkilöstö

Toiminta-ajatus
Työelämän laadun pitkäjänteisellä kehittämisellä ja toiminnan tuloksellisuudella luodaan kahdensuuntainen
myönteinen vaikutus. Sijoitus työhyvinvointiin on sijoittamista organisaation tuottavuuteen.

Visio
Kaupungilla on hyvinvoiva, työhön motivoitunut henkilöstö, joka vastuuntuntoisesti tuottaa
strategioihin ja päätöksiin pohjautuvia taloudellisia ja laadukkaita palveluita.

Strategia
· johtamisen ja esimiestoiminnan sekä alaistaitojen kehittäminen
· yhtenäisen toimintakulttuurin luominen ja muutoksenhallinnan tukeminen
· osaamisen ja prosessien kehittäminen
· motivaatiotekijöiden vahvistaminen
· työhyvinvoinnin ja pitkäaikaisterveyden tukeminen
· varhaisen puuttumisen toimintamallin perustaminen
· hyvän työnantajakuvan sekä vakaan työnantajapolitiikan vahvistaminen

8. Yhteistyö ja kansainvälisyys

Toiminta-ajatus
Asukkaiden, luottamushenkilöiden ja henkilöstön vuorovaikutuksella ja aktiivisella
yhteistoiminnalla saadaan lisää voimavaroja Kalajoen kehittämiseen ja tuetaan kaupunkilaisten
hyvinvointia. Kansainvälisyys on luonteva osa kaupungin ja kaupunkilaisten toimintaa, ja sillä edistetään elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja uuden tietotaidon saamista kaupunkiin.

Visio
Kalajoki ja kalajokiset ovat toivottuja menestyviä yhteistyökumppaneita alueellisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Strategia
· Kalajoen yhteistoiminta ja kansainvälisyys on avointa ja luottamusta herättävää
· Kalajoki on jatkossakin vahva sekä haluttu yhteistyökumppani.
· opiskelussa, yritystoiminnassa ja matkailussa kansainvälisyydellä on näkyvä ja tärkeä rooli.

Viimeksi päivitetty : 26.03.2012
JulkisetArkisto